ترجمة سورة الأنعام

Finnish - Finnish translation
ترجمة معاني سورة الأنعام باللغة الفنلندية من كتاب Finnish - Finnish translation .


Ylistys ja kunnia Jumalalle, joka on luonut taivaat ja maan, säätänyt pimeyden ja valon. Kuitenkin asettavat uskottomat muitakin Herransa rinnalle.

Hänhän loi teidät savesta; ja Hän myös rajoitti aikanne. Hänen vallassaan ovat aikojen ääret. Sittenkin te epäilette.

Niin, Hän on Jumala taivaassa ja maan päällä; Hän tietää, mitä salaatte ja mitä ilmaisette, ja Hän tietää mitä ansaitsette.

Eikä yksikään heidän Herransa tunnusmerkeistä saavuta heitä niin, etteivät he kääntyisi siitä pois.

Ovathan he vääristelleet totuuden sen tullessa heidän luoksensa, mutta pian on heille tuleva sanoma siitä, mitä he ovat pilkkanaan pitäneet.

Eivätkö he sitten näe, kuinka monet sukupolvet, joiden Me olimme sallinut juurtua maan päällä lujemmin kuin teidän, Me olemme hävittänyt ennen heitä? Olemme kaatanut taivaasta heidän ylitseen runsaita sateita ja antanut jokien virrata heidän alangoillaan, mutta sitten hävitimme heidät heidän syntiensä tähden ja annoimme toisen sukupolven nousta heidän jälkeensä.

Vaikka olisimme lähettänyt sinulle, Muhammed, Kirjoituksen paperilla, ja vaikka he olisivat saaneet sitä käsin kosketella, niin olisivat he, uskottomat, kuitenkin sanoneet: »Tämä ei ole muuta kuin ilmeistä noituutta.»

Sanovathan he. »Miksi ei enkeliä ole lähetetty heidän luoksensa?» Mutta jos olisimme lähettänyt enkelin, olisi asiassa tuomiokin tapahtunut, eikä olisi jätetty heille enempää harkinta-aikaa.

Ja jos olisimme käyttänyt enkeliä sanansaattajana, niin olisimme kuitenkin pukenut hänet ihmishahmoon ja siten pannut alttiiksi samoille epäilyksille, joita heillä nyt on.

Onhan pilkattu (Jumalan )lähettiläitäkin ennen Sinua, mutta sitten onkin se, mistä he pilkkaa tekivät, kohdannut ilkkujat.

Sano:»Vaeltakaa ympäri maata ja nähkää, minkä lopun saivat ne, jotka pitivät totuutta valheena!»

Sano:»Kenelle kuulu kaikki taivaassa ja maan päällä?».Vastaa:»Jumalalle». Laupeuden hoidon on Hän pidättänyt itselleen; Hän on totisesti kokoava teidät yhteen ylösnousemuksen päivänä, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta ne, jotka sielunsa turmelevat, eivät usko.

Kaikki, mikä on olemassa yöllä ja päivällä, kuuluu Hänelle; Hän on kuuleva, tietävä.

Sano:»Valitsisinko suojelijakseni jonkun muun kuin Jumalan, taivaitten ja maan Luojan, hänet,joka ravitsee eikä itse ravintoa nauti?» Sano:»Minut on totisesti määrätty ensimmäiseksi, joka Hänen tahtoonsa alistuu. Älä kuulu epäjumalien palvelijoihin.»

Sano:» Jos uhmailen Herraani, saan pelätä rangaistuspäivän tuskaa.»

Hänet, jonka ohi rangaistus käy sinä päivänä, on Herra todella armahtanut; tämä on ilmeinen onni.

Ja jos Jumala saattaa kohtalosi kovaksi, ei ole ketään paitsi Hän itse, joka sen lievittäisi, mutta jos Hän vuodattaa ylitsesi hyvyyttä, (ken voisi sen pilata, kun) Hänellä on kaikki vallassaan.

Hän on kaikkivoipa orjiensa valtias; Hän on viisas, kaikki tietävä.

Sano:» Mikä olisi painavin todistus?» Sano:» Jumala on todistaja minun ja teidän välillänne, ja minulle on tämä Koraani ilmestyksenä annettu, jotta minä sen kautta varoittaisin teitä ja jokaista, jonka se saavuttaa. Todistaisitteko silloin todellakin, että on muitakin jumalia kuin Jumala?» Sano: »Sellaista en todista.» Sano: »Hän on ainoa Jumala, enkä totisesti vastaa siitä, mitä te Hänen rinnalleen olette keksineet.»

Ne, joille Me olemme antanut Pyhän Kirjoituksen, tuntevat hänet (Muhammedin) yhtä hyvin kuin omat poikansa, mutta ne, jotka turmelevat sielunsa, eivät usko.

Kuka tekee suurempaa vääryyttä kuin se, joka sepittää valhetta Jumalasta tai vääristelee Hänen tunnusmerkkinsä valheeksi? Totisesti ei väärintekijöille tule hyvin käymään.

Sinä päivänä, jolloin Me kokoamme heidät kaikki yhteen, sanomme Me niille, jotka asettavat muita Jumalan rinnalle: »Missä ovat nyt ne Jumalan vertaiset, joilla olette uskotelleet?»

Eivätkä he silloin keksi muuta puolustusta kuin sanovat: »Jumalan, Herramme nimeen, me emme ole epäjumalia Hänen rinnalleen asettaneet.»

Katso, kuinka he sotkeutuvat valheisiinsa, ja kuinka kaikki, mitä he ovat sepittäneet, luhistuen pettää heidät!

Heidän joukossaan on sellaisiakin, jotka sinua kuuntelevat, mutta Me olemme verholla peittäneet heidän sydämensä, niin etteivät he voi ymmärtää sitä (Koraania) ja heidän korvansa ovat tukitut, ja vaikka he näkisivät mitä tunnusmerkkejä, eivät he usko niihin, niin että uskottomat tullessaan luoksesi väittelemään kanssasi sanovat: »Nämä ovat vain niitä entisten ihmisten juttuja.»

He estelevät muita totuuteen pyrkijöitä ja itse karttavat sitä, mutta he turmelevat vain itsensä eivätkä sitä tajua.

Jospa voisit nähdä, kun heidät asetetaan tulen eteen ja he sanovat: »Voi, että voisimme palata takaisin! Silloin emme väittäisi Herramme tunnusmerkkejä valheeksi, vaan kuuluisimme oikeauskoisiin!»

Heille kirkastetaan se, minkä he ennen salasivat, mutta vaikka he saisivatkin palata, kääntyisivät he kuitenkin siihen, mikä on heiltä kielletty; totisesti he ovat valehtelijoita.

Sanovatpa he: »Ei ole muuta kuin tämä nykyinen elämämme eikä meitä herätetä kuolleista.»

Jospa voisit nähdä, kun heidät asetetaan Herransa eteen! Hän on sanova: »Eikö tämä ole totinen todellisuus?» He vastaavat: »On, Herramme nimessä!» Hän on jatkava: »Maistakaa siis rangaistusta, koska ette uskoneet!»

Kadotuksen omia ovat todella ne, jotka pitävät Jumalan kohtaamista valheena, kunnes se hetki heidät yllättää ja he puhkeavat sanomaan: »Voi meitä laiminlyöntimme tähden!» He saavat kantaa taakkansa selässään. Eikö ole julma taakka, jota he joutuvat kantamaan?

Maallinen elämä on vain leikkiä ja pilaa; taivaallinen koti on totisesti parempi niille, jotka Jumalaa pelkäävät. Ettekö sittenkään käsitä?

Me tiedämme (Muhammed), että heidän puheensa sinua totisesti surettavat; he eivät tosin väitä sinua valehtelijaksi, mutta väärämieliset kieltävät Jumalan tunnusmerkit.

Jo ennen sinua lähettiläitämme on pidetty valehtelijoina, mutta he ovat kärsivällisesti kestäneet sen, että heitä on paneteltu ja vainottu, kunnes apumme on heidät saavuttanut; kukaan ei voi Jumalan sanaa muuttaa. Ja sinähän jo tunnet paljon (entisten) lähettiläitten sanomasta.

Ja jos heidän ynseytensä on sinusta liian masentavaa, niin koeta, ehkä löydät reiän maan uumeniin tai tikapuut taivaaseen, jos haluat kaikille kelpaavaa tunnusmerkkiä, mutta jos Jumala olisi tahtonut, Hän kyllä olisi saanut heidät liittymään johdatukseensa; älä ole siis järjettömän kaltainen!

Vain ne ovat alttiita, jotka Häntä kuuntelevat; mutta kuolleet on Jumala herättävä; silloin palaavat he Hänen luokseen.

He sanovat vielä: »Miksi ei hänen Herransa ole lähettänyt hänelle tunnusmerkkiä?» Sano: »Jumalalla on totisesti valta lähettää tunnusmerkki ylhäältä, mutta useimmat heistä eivät sitä tunne.»

Ei ole eläintä maan päällä, ei lintua, joka kahdella siivellään lentää, jotka eivät olisi kaikkeuteen kuuluvaisia kuten tekin; emme mitään ole jättänyt pois (luomislakiemme) kirjasta. Sitten kootaan heidät yhteen Herransa luo.

Mutta ne, jotka väittävät tunnusmerkkimme valheeksi, ovat kuuroja, mykkiä ja pimeyden vallassa; Jumala johtaa harhaan kenet tahtoo ja opastaa oikealle tielle kenet suvaitsee.

Sano: »Uskotteko te, että Jumalan rangaistuksen kohdatessa teitä tai tuomiohetken teidät yllättäessä te huudatte avuksenne muuta kuin Jumalaa? (Vastatkaa niin kuin on), jos totuutta rakastatte.

Ei, Häntä yksin olette te avuksenne huutavat, ja Hän on, jos tahtoo, torjuva sen, mitä te torjumaan pyydätte, ja te tulette unohtamaan sen, minkä asetatte Hänen rinnalleen.

Olemmehan lähettänyt (ilmoituksemme) kansoille ennen sinua ja koetellut niitä vaivalla ja vastoinkäymisellä, jotta ne nöyrtyisivät.

Jospa he olisivat nöyrtyneet, kun lähettämämme vaiva kohtasi heidät! Mutta heidän sydämensä paatuivat ja Saatana kaunisti heille kaikki heidän tekonsa.

Kun he olivat unohtaneet saamansa varoitukset, Me avasimme kaikki portit heille, kunnes Me lopuksi äkkiä yllätimme heidät, juuri kun he saamastaan eniten iloitsivat, ja silloin, katso, epätoivo valtasi heidät.

Niin hävitettiin juurineen väärintekijät viimeiseen mieheen; ylistys ja kunnia Jumalalle, maailmojen Herralle!

Sano: »Näyttääkö teistä siltä, jos Jumala riistää teiltä kuulon ja näön ja sulkee sinetillään sydämenne, että on olemassa joku muu kuin Jumala, joka voisi ne teille takaisin antaa?» Katso, miten moninaisia vertauskuvia Me käytämme. Mutta he kääntyvät pois.

Sano: »Mitä arvelette, jos Jumalan rangaistus kohtaa teidät odottamatta tai ilmeisesti, hävitetäänkö muita kuin väärämieliset ihmiset?»

Me lähetämme lähettiläitä vain ilosanoman tuojiksi ja varoittajiksi, mutta niiden, jotka uskovat ja oikein tekevät, ei tarvitse pelätä eikä murehtia.

Mutta niitä, jotka väittävät tunnusmerkkimme valheeksi, on rangaistus kohtaava heidän jumalattomuutensa tähden.

Sano: »En minä väitä teille, että omistan kaikki Jumalan aatteet tai että tunnen silmiltä salatun, enkä minä sano teille olevani henkiolento, enkeli; minä vain noudatan sitä, mikä minulle on ilmoitettua» Sano: »Ovatko sokea ja näkevä yhdenvertaisia? Eikö teillä ole arvostelukykyä?»

Varoita tällä (Koraanilla) niitä, jotka pelkäävät, että heidät kootaan Herransa eteen, eikä heillä paitsi Häntä ole mitään puoltajaa eikä välittäjää, jotta he pelkäisivät Jumalaa.

Aläkä karkoita pois niitä, jotka rukoilevat Herraansa aamuin ja illoin halaten Hänen läheisyyttään. Ei ole sinun asiasi tehdä tiliä heistä, eivätkä he ole vastuussa sinusta; karkoittaessasi heidät tulisit sinäkin väärintekijäksi.

Me koettelemme heitä toistensa kautta aina siihen saakka, että he sanovat: »Nämäkö ovat niitä joukostamme, joille Jumala on suonut armonsa?» Eikö Jumala arvaa, ketkä ovat kiitollisia?

Kun luoksesi tulevat ne, jotka uskovat tunnusmerkkeihimme, sano: »Rauha olkoon teille! Herranne on pidättänyt itselleen laupeuden: jos joku teistä tekee väärin ymmärtämättömyydessään ja sitten kääntyy ja tekee oikein, niin on Hän armollinen ja lempeä.»

Siten selitämme Me tunnusmerkkimme, jotta väärintekijöiden tie tunnettaisiin.

Sano: »Minua on totisesti kielletty palvelemasta niitä, joita te rukoilette Jumalan vertaisina.» Sano: »En noudata teidän päähänpistojanne; silloin olisin joutunut eksyksiin enkä kuuluisi niihin, jotka oikeata johdatusta seuraavat.»

Sano: »Minä luotan totisesti Herrani selvään johdatukseen, mutta te sen hylkäätte. Ei ole minun vallassani se, mitä te haluatte jouduttaa. Ratkaisu kuuluu yksin Jumalalle; Hän pitää huolen oikeudesta ja on paras tuomari.»

Sano: »Jos olisi minun vallassani se, mitä te haluatte jouduttaa, olisi asia ratkaistu minun ja teidän välillänne; mutta Jumala tuntee väärintekijät paremmin (kuin minä).»

Hänen hallussaan ovat kaiken näkymättömän avaimet; ei kukaan muu sitä tunne kuin Hän yksin. Hän tietää kaiken maan päällä ja meressä; Hänen tietämättään ei ainoakaan lehti putoa, ei piile yksikään jyvä maan uumenissa eikä ole kosteata eikä kuivaa, joka ei olisi selvästi (Jumalan) kirjoissa.

Hän se ottaa teidät kokonaan haltuunsa yöksi ja tietää toimenne päivällä. Vihdoin on hän teidät herättävä, jotta täyttyisi määrätty aika. Silloin on teidän palattava Hänen luokseen, ja Hän on paljastava teille entiset tekonne.

Hän on kaikkivoipa orjiensa Valtias, ja Hän lähettää suojelijansa luoksenne, kunnes kuoleman jonkun teistä kohdatessa enkelimme tekevät hänelle täyden palveluksen, mitään laiminlyömättä.

Sitten palaavat he Jumalan luo, joka totisesti on heidän Valtiaansa; eikö tuomio ole Hänen? Eikö Hän ole nopein tilinteoissa?»

Sano: »Kuka pelastaa teidät maan ja meren kauhuista (pimeydestä), kun rukoilette Häneltä apua nöyryydessä ja hiljaisuudessa? Koska Hän meidät niistä pelastaa, tulee meidän totisesti olla kiitollisia.»

Sano: »Jumala pelastaa teidät niistä ja kaikista muista ahdingoista, ja kuitenkin asetatte te muita Hänen rinnalleen.»

Sano: »Hänellä on valta lähettää teille rangaistus ylhäältä tai nostaa se teille jalkojenne alta tai saattaa teidät hajaannukseen ja lahkoihin tai antaa teidän maistaa toistenne mielivaltaa.» Katso, miten vaihtelevia kuvauksia me esitämme, jotta he käsittäisivät!

Mutta sinun kansasi pitää sitä (Koraania) valheena, vaikka se on itse totuus. Sano: »Minä en ole teidän hoitajanne;

jokaisella tapahtumalla on määrätty hetkensä, ja te tulette kokemaan sen aikanansa.»

Ja kun näet niitä, jotka puhuvat joutavia tunnusmerkeistämme, niin käänny pois heistä, kunnes he rupeavat pohtimaan jotakin muuta, mutta jos Saatana saisi sinut unohtamaan (tämän säännön), niin älä kuitenkaan jää istumaan vääräuskoisen seuraan, kun se taas muistiisi tulee!

Jumalaapelkääväiset eivät ole vastuussa heistä, mutta varoittakoot heitä, jotta hekin pelkäisivät Jumalaa.

Jätä ne, joiden uskonto on leikintekoa ja ajanvietettä ja jotka maallinen elämä saa pauloihinsa, mutta varoita heitä tällä (Koraanilla), jottei yksikään sielu hukkuisi pahojen tekojensa tähden. Eihän sillä ole, paitsi Jumalaa, ketään suojelijaa eikä opastajaa, ja vaikka se tarjoaisikin korvausta kaikesta, minkä voi korvata, ei sitä vastaanotettaisi. Niitä, jotka hukkuvat pahojen töittensä tähden, odottaa kiehuva juoma ja tuskallinen rangaistus, siksi että he jumalattomuutta harjoittavat.

Sano: »Rukoilisimmeko Jumalan asemesta sellaista, mikä ei voi meitä hyödyttää eikä vahingoittaa? Ja senjälkeen, kun Jumala on meitä johdattanut, kääntyisimmekö pois aivan kuin se, jonka pahat henget ovat eksyttäneet, niin että hän tulee aivan neuvottomaksi maan päällä, vaikka hänellä on ystäviä, jotka kutsuvat häntä oikealle tielle näin sanoen: »Tule luoksemme!» Sano: »Jumalan johdatus on totisesti oikea johdatus, ja meidät on määrätty alistumaan maailmojen Valtiaan alamaisiksi.»

Ja pysykää rukouksessa sekä Herran pelossa, sillä Hänen luoksensa teidän on kokoonnuttava.

Hän totuudessaan on luonut taivaat ja maan, ja sinä päivänä, jolloin Hän sanoo: »Tapahtukoon!» tapahtuu niin. Hänen sanansa on totuus. Hänen on valta sinä päivänä, jolloin ylösnousemuksen pasuunaa puhalletaan. Hän tuntee kaiken salatun ja kaiken julkisen; Hän on viisas ja kaikkitietävä.

Entä kun Aabraham sanoi isälleen Azarille: »Pidätkö epäjumalia Jumalan vertaisina? Näen totisesti, että sinä ja kansasi olette ilmeisessa harhassa.»

Ja tällä tavoin näytimme Me Aabrahamille taivaitten ja maan valtakunnan, jotta hän kuuluisi uskostaan varmoihin.

Kun yö pimeni hänen ylleen, havaitsi hän tähden ja sanoi: »Tämä kai on Herrani», mutta kun se laski, sanoi hän: »En rakasta niitä, jotka painuvat alas.»

Ja kun hän näki kuun nousevan, sanoi hän: »Tämä kai on Herrani», mutta kun se laski, sanoi hän: »Jollei Herrani johda minua, joudun minä totisesti harhaan.»

Ja kun hän näki auringon nousevan, sanoi hän: »Tämä kai on Herrani, onhan se suurin.» Mutta kun se laski, sanoi hän: »Kansani, minulla ei ole tekemistä.minkään kanssa, jonka te asetatte Jumalan rinnalle.

Minä käännän kasvoni sen puoleen, joka on luonut taivaat ja maan, olen oikeauskoinen enkä monijumalainen.»

Mutta hänen kansansa kiisteli hänen kanssaan, ja hän sanoi: »Kiistelettekö kanssani Jumalasta, vaikka Hän johdattaa minua? En minä pelkää niitä, mitä asetatte Hänen rinnalleen, mutta minulla on Herran pelko täyttääkseni Hänen tahtonsa. Minun Herrani viisaus vallitsee kaikkea, ettekö te tosiaan sitä ymmärrä?

Kuinka voisin pelätä sitä, minkä te Hänen rinnalleen asetatte, kun te ette edes pelkää asettaa Jumalan rinnalle sellaista, jota Hän ei ole ylhäältä ilmoittanut? Kumpi uskonsuunta paremmin ansaitsee olla rauhassa, vastatkaa, jos pystytte asioita käsittämään?»

Ne, jotka uskovat eivätkä pimennä uskoaan väärillä teoilla, pysyvät levollisina ja nauttivat oikeata Johdatusta.

Nämä olivat todistukset, jotka annoimme Aabrahamille hänen kansaansa vastaan. Ne, jotka haluamme, korotamme Me ylempään tietoon; Sinun Herrasi on totisesti viisas, tietävä.

Ja me annoimme hänelle Iisakin ja Jaakobin - kumpaakin Me johdatimme - ja Noakia olimme muinoin johdattaneet - ja hänen jälkeläisistään Daavidia, Salomonia, Jobia, Joosefia, Moosesta ja Aaronia - samoin kuin heidät palkitsemme ne, jotka hyvää tekevät -

Sakarias, Johannes, Jeesus, Elias, - kaikki olivat he vanhurskaita.

Myös Ismael, Elisa, Joonas ja Loot; jokaisen näistä korotimme Me muiden aikalaistensa yläpuolelle.

Samoin muutamia heidän isistään, heidän jälkeläisistään ja veljistään; Me valitsimme heidät ja johdatimme oikealle tielle.

Tämä on Jumalan johdatus; jolla hän valintansa mukaan ohjaa palvelijoitaan, mutta jos he asettavat muita Hänen rinnalleen, niin totisesti osoittautuvat turhiksi heidän aherruksensa.

Nämä ovat niitä, joille olemme antanut Pyhän kirjoituksen, viisauden ja profeetan kutsumuksen. Mutta jos nämä eivät niihin usko, olemme Me totisesti antava ne kansalle, joka ei niitä epäile.

Nämä ovat väkeä, jota Jumala on johdattanut; seuraa siis heille suotua opastusta. Sano: »Minä en pyydä palkkaa teiltä; tämä on ainoastaan muistutus muulle maailmalle.»

He eivät antaneet Jumalalle sitä arvoa, jonka Hän ansaitsee, kun he sanoivat: »Jumala ei ole lähettänyt ylhäältä mitään (ilmoitusta) kenellekään ihmisolennolle.» Sano: »Kuka lähetti sitten Pyhän kirjoituksen, jonka Mooses toi valoksi ja johdatukseksi ihmisille? Te panitte sen muistiin hajanaisina kirjoituksina, joista osan teitte tunnetuksi ja paljon salasitte, vaikka itse opittekin sen, mitä ette tietäneet, - ette te eivätkä isänne.» - Sano: »Jumala» (sen ilmoitti) ja jätä heidät sitten huvittelemaan joutavilla jutuillaan.

Tämä on siunattu kirjoitus, jonka Me lähetimme ylhäältä; se vahvistaa aikaisemmin olleen ja opastaa sinua varoittaessasi kaikkien kaupunkien äitiä (Mekkaa) ja niitä, jotka sen ympärillä asuvat. Ne, jotka uskovat tulevaan elämään, uskovat siihen; he pitävät tarkoin vaarin rukouksistaan.

Ken tekee suurempaa vääryyttä, kuin se, joka sepittää valhetta Jumalaa vastaan tai sanoo: »Olen saanut ilmestyksen», vaikkei hänelle mitään ilmestystä ole annettu; tai se, joka sanoo: »Minäkin voin ilmoittaa samanlaista, kuin minkä Jumala on ylhäältä ilmoittanut.» Jospa voisit nähdä väärintekijät heidän ollessaan kuolemantuskissa ja enkelien ojentaessa kätensä sanoen: »Luovuttakaa henkenne! Tänä päivänä saatte häpeällisen rangaistuksen siitä, mitä valheellisesti ja perättömästi olette Jumalasta puhuneet ja ylpeinä ylenkatsoneet Hänen tunnusmerkkinsä!

Olettehan nyt saapuneet luoksemme alastomina, sellaisina, joiksi alussa loimme teidät, ja jättäneet taaksenne kaiken, minkä olimme hoitoonne uskoneet, emmekä Me näe ympärillänne yhtäkään kannattajistanne, joitten väititte olleen teidän uskonsuuntaanne. Todellakin ovat nyt siteet välillänne katkenneet ja luulottelunne on pettänyt teidät.»

Jumala antaa totisesti jyvän ja (taatelin)kiven itää, Hän synnyttää elämää siitä, mikä on kuollut, mutta Hän aikaansaa myös kuolemaa elävästä; tällainen on Jumala - keneen te sitten turvaudutte vastahakoisuudessanne?

Hän, joka antaa aamun sarastaa ja on määrännyt yön lepoajaksi sekä auringon ja kuun ajanlaskemista varten; tämä on Kaikkivaltiaan ja Kaikkitietävän järjestely.

Hän teille on luonut tähdet johtamaan teitä maan ja meren pimeydessä. Me olemme nyt selittänyt tunnusmerkit ymmärtäville ihmisille.

Hän teidät on luonut yhdestä olennosta, ja te olette saaneet asuinsijan sekä lepopaikan. Olemme nyt selittänyt tunnusmerkit ymmärtäväisille ihmisille.

Hän se antaa taivaasta vettä; siitä Me aikaansaamme kaiken kasvullisuuden alun ja siitä vihreyden, josta taasen synnytämme jyvät tähkään; ja taatelintertut kasvavat palmuissa riippuen tupistaan; samoin kasvatamme Me viinitarhat, öljypuut ja granaattiomenat, toistensa kaltaiset yhtä hyvin kuin erilaiset. Katsokaa niitten hedelmiä, kun ne muodostuvat ja kun ne kypsyvät! Tässä on kyllin tunnusmerkkejä ihmisille, jotka uskovat.

Ovatpa he tehneet dzinneistä Jumalan vertaisia, vaikka Hän on ne luonut; samoin ovat he tietämättömyydessään keksineet Hänelle poikia ja tyttäriä. Hänelle yksin kaikki kunnia! Onhan Hän suunnattomasti yläpuolella sen, mitä he Hänestä väittävät.

Kuinka voisikaan taivaitten ja maan Luojalla olla lapsi, kun Hänellä ei ole puolisoa? Onhan Hän luonut kaiken, ja Hänen tietonsa tunkee kaiken lävitse.

Tällainen on Jumala, teidän Herranne; ei ole muuta Jumalaa kuin Hän, kaiken Luoja. Palvelkaa siis Häntä, Hän on kaiken olevaisen kaitsija.

Katseet eivät Häntä saavuta, mutta Hän tavoittaa kaikki katseet; Hän on kaikista tarkkanäköisin, kaikkitietävä.

Niin olette nyt saaneet todisteet Herraltanne; ken ne oivaltaa, sille koituu se hänen sielunsa hyödyksi, mutta ken on sokea, sille se on hänen omaksi vahingokseen. Ja (sano): >En minä ole vartijanne.»

Niin ilmoitamme Me olemuksemme vertauskuvin, jotta he (sinulle, Muhammed,) sanovat: »Sinä olet tutkinut», samalla selittääksemme sen (Koraanin) ymmärtäväisille ihmisille.

Noudata sitä, mikä on Herrasi sinulle ilmoittamaa - ei ole muuta jumalaa paitsi Hän - ja käänny pois monijumalaisista.

Jos Jumala olisi tahtonut, eivät he olisi kyenneet asettamaan muita Hänen rinnalleen; mutta Me emme ole asettanut sinua heidän vartijakseen, etkä sinä ole heidän kaitsijaisa,

Älkää häväiskö niitä, joita he rukoilevat Jumalan rinnalla, jotteivät he kiivaudessaan ja ymmärtämättömyydessään häväisisi Jumalaa. Niin olemme jokaiselle kansalle kaunistanut heidän tekonsa; onhan heidän senjälkeen palattava Herransa luo, ja Hän on julistava heille, mitä he ovat tehneet.

He ovat vannoneet Jumalan nimeen pyhimmät valansa, että jos tunnusmerkki olisi tullut heille, olisivat he totisesti uskoneet siihen. Sano: »Tunnusmerkit kuuluvat ainoastaan Jumalalle, mutta ettekö te (muslimit) tiedä, että he eivät usko, vaikka saavat niitä?»

Ja Me käännämme pois heidän sydämensä ja katseensa, samoin kuin he tekivät silloin, kun he eivät uskoneet ensimmäisellä kerralla; ja Me jätämme heidät sokeina harhailemaan uppiniskaisuudessaan.

Ja vaikka antaisimme enkelien laskeutua heidän luokseen ja vaikka kuolleet puhuisivat heille ja Me keräisimme kaiken mahdollisen takeeksi heidän ympärilleen, eivät he kuitenkaan uskoisi, ellei Jumala sitä tahtoisi; sillä useimmat heistä eivät ymmärrä.

Niinmuodoin olemme Me jokaiselle profeetalle asettanut vastustajia, nimittäin riivaajia ihmisten ja dzinnien joukosta, toinen toistaan ne innoittavat ulkokultaisiin valheisiin johtaakseen ihmisiä harhaan, mutta jos Herrasi olisi tahtonut, eivät he olisi (kyenneet) sitä tekemään. Jätä heidät siis kaikkine keksintöineen!

Ja tämä siksi, että niiden sydämet, jotka eivät usko tulevaan elämään, kallistuisivat niiden (valheiden) puoleen ja mieltyisivät niihin ja saisivat yhä ansaita pahaa paikkaansa.

Toivoisinko minä sitten erotuomariksi ketään muuta kuin Jumalaa; Hänhän teille on lähettänyt ylhäältä Pyhän Kirjoituksen sellaisena, että sen voi selittää. Ja ne, joille Me annoimme Kirjoituksen, tietävät, että Herrasi on sen totisesti lähettänyt ylhäältä. Älä kuulu siis, (Muhammed,) epäröiviin.

Herrasi sanat ovat täydellisiä totuudessa ja oikeudessa; kukaan ei voi Hänen sanojaan muuttaa. Hän on kaikkikuuleva, kaikkitietävä.

Mutta jos tottelet niiden enemmistöä, jotka maan päällä ovat, johtavat he sinut pois Jumalan tieltä; he eivät noudata muuta kuin yleisiä käsityksiä, eivätkä tee muuta kuin luulottelevat.

Sinun Herrasi tietää todella parhaiten, kuka eksyy Hänen tieltään, ja Hän tietää myös parhaiten ne, jotka pysyvät oikeassa johdatuksessa!

Syökää siis sitä, jonka yli Jumalan nimi on lausuttu, jos uskotte Hänen tunnusmerkkeihinsä!

Ja mitä syytä teillä on olla syömättä sitä, minkä yli Jumalan nimi on lausuttu, kun Hän on teille jo selittänyt, mikä on teiltä kiellettyä, paitsi jos teidät siihen pakotetaan? Mutta monet ihmiset saavat totisesti toisetkin eksymään turhamaisuutensa ja tietämättömyytensä vuoksi. Herrasi tuntee parhaiten ne, jotka rikkovat.

Jättäkää julkiset ja salaiset synnit. Ne, jotka tekevät syntiä, saavat palkan tekojensa mukaan.

Älkääkä syökö sellaista, jonka yli ei Jumalan nimeä ole lausuttu; se on totisesti inhottavaa. Saatanat kyllä kehoittavat kannattajiaan riitelemään kanssanne, ja jos te (muslimit) tottelette heitä, tulee teistä monijumalaisia.

Onkohan se, joka oli kuollut ja jonka Me herätimme eloon ja jolle annoimme valon vaeltaakseen ihmisten keskuudessa, sen kaltainen, joka pimeydessä vaeltaa voimatta päästä pois siitä? Näin kaunistamme Me uskottomille heidän tekonsa.

Ja niin olemme jokaisessa kaupungissa asettanut pahoille omat johtajansa heidän vehkeilläkseen siellä, mutta he vehkeilevät vain itseään vastaan eivätkä sitä tajua.

Ja tunnusmerkin tullessa heille sanovat he: »Emme ennen usko, kuin saamme samankaltaisen, kuin Jumalan lähettiläätkin ovat saaneet.» Jumala tietää kuitenkin parhaiten, kenelle Hän uskoo sanomansa. Häväistys Jumalan edessä ja raskas rangaistus on kohtaava väärintekijät vehkeilyjensä tähden.

Ketä Jumala tahtoo johdattaa, hänen rintansa avaa Hän Islaamille, ja kenen hän antaa eksyä, hänen rintansa Hän tekee niin ahtaaksi ja ahdistetuksi, kuin hänen täytyisi kiivetä taivaaseen. Siten saattaa Jumala häpeään ne, jotka eivät usko.

Ja tämä on Herrasi oikea tie (Koraani ja Islaamin uskonto); nyt olemme selittänyt tunnusmerkkimme ihmisille, jotka ottavat niistä vaarin.

Heidän ovat rauhan asunnot heidän Herransa luona, ja Hän on heidän suojelijansa palkinnoksi heidän teoistaan.

Ja sinä päivänä, jolloin Hän kerää ne toiset yhteen (hän sanoo): »Te dzinnien suku, olettepa te paljon ihmisiä mukaanne temmanneet.» Ja heidän kannattajansa ihmisten joukossa sanovat: »Herra, meillä oli hyötyä toisistamme, mutta nyt olemme saavuttaneet rajan, jonka Sinä olet meille määrännyt.» Mutta Hän on sanova: »Tuli on oleva asumuksenne ainiaaksi, jollei Jumala mieltään muuta. Totisesti on sinun Herrasi viisas, tietävä.

Ja siten annamme Me väärintekijöiden avustaa toisiaan ansaitakseen tekojensa mukaan.

Te dzinnien ja ihmisten suku! Eivätkö lähettilääni omasta keskuudestanne astuneet eteenne ilmaistakseen teille Minun tunnusmerkkini ja varoittaakseen teitä, että tämä päivä teidät kohtaa? He sanovat silloin: »Me todistamme itseämme vastaan.» Niin on maallinen elämä heidät pettänyt, ja he todistavat itseään vastaan, että he eivät uskoneet.

Ja tämä siksi, ettei Herrasi hävitä mitään kaupunkia sen pahojen tekojen tähden, ennenkuin asukkaat ovat saaneet varoituksen (pahuudestaan).

Ja jokaista varten on eri asteita aina hänen tekojensa mukaan; eihän Herrasi ole tietämätön siitä, mitä he tekevät.

Sinun Herrasi on rajaton, armon ruhtinas. Jos Hän tahtoo, pyyhkäisee Hän sinut pois ja asettaa seuraajaksesi kenet tahtoo, samoin kuin Hän on synnyttänyt sinut toisten ihmisten jälkeläisistä.

Se, mikä teille on määrätty, on totisesti tapahtuva, ettekä te voi sitä välttää.

Sano (heille, Muhammed,): »Kansani, toimikaa kykynne mukaan; minä toimin myöskin; aikanaan te tulette tietämään, kuka meistä lopuksi saa pysyvän asunnon. Väärintekijät eivät totisesti tule onnellisiksi.»

He erottavat Jumalalle osan siitä laihosta ja karjasta, jotka Hän on enentänyt, ja sanovat harhauskossaan: »Tämä kuuluu Jumalalle ja tämä Hänen vertaisilleen.» Ja se, mikä kuuluu Hänen vertaisilleen, ei joudu Jumalalle, mutta se, mikä kuuluu Jumalalle, joutuu Hänen vertaisilleen. Viheliäinen on heidän tuomionsa.

Siten ovat useat monijumalaiset noilta sivujumaliltaan saaneet houkutuksen lasten surmaamiseen; tämä saattaa heidät kadotukseen ja samentaa heidän uskonsa, mutta jos Jumala olisi tahtonut, eivät he olisi saattaneet tehdä niin. Jätä heidät siis kaikkine keksintöineen!

He sanovat harhauskossaan: »Tämä karja ja sato ovat kielletyt; ei kukaan muu saa nauttia niitä kuin ne, joiden me sallimme.» Heillä on myös karjaa, joka ei saa kantaa taakkoja, ja karjaa, jonka yli he eivät lausu Jumalan nimeä; näin sepittävät he valheita Häntä vastaan. Hän on pian antava heille heidän sepustustensa mukaan.

He sanovat edelleen: »Mikä on tämän karjan kohdussa, on kuuluva miehillemme, mutta kielletty naisiltamme; kuolleena syntyneisiin taasen on heillä yhdenlainen oikeus. Jumala kyllä mittaa heille takaisin heidän säädöstensä mukaan; Hän on totisesti viisas, tietävä.

Kadotuksen omia ovat ne, jotka surmaavat lapsensa mielettömyydessään ja tietämättömyydessään sekä kieltäytyvät siitä, minkä Jumala on heille suonut, sepittäen valheita Jumalasta. He ovat harhautuneita eivätkä taivu oikeaan johdatukseen.

Hän se on kasvattanut puutarhat, sekä ihmisten suunnittelemat että luonnolliset, palmut ja erilaiset viljalaihot, öljypuut ja omenat, joitten maku ja muodot ovat erilaisia - syökää niitten hedelmiä, kun ne hedelmän kantavat, ja antakaa mikä on kohtuullista elonkorjuupäivänä, mutta älkää tuhlatko; Hän ei totisesti rakasta tuhlaavaisia -

Ja karjassanne ovat toiset kuormia varten ja toiset teurastettavia, ja toisten villat ovat hyödyksenne; tämän luoja on Hän; syökää mitä Jumala on teille suonut, älkääkä seuratko saatanan jälkiä; hän on totisesti teidän ilmi vihollisenne.

Kun on kahdeksan uros- ja naaraspuolta: kaksi lammasparia, kaksi vuohiparia - sano: »Onko Hän kieltänyt teiltä molemmat koiraat tai molemmat naaraat tai sen, mikä on tuleva kummankin naaraan kohdusta? Ratkaiskaa tämä taidolla, jos rakastatte totuutta!»-

Ja kun on kameleja kaksi ja nautaeläimiä kaksi, sano: »Onko Hän kieltänyt teiltä molemmat koiraat tai molemmat naaraat tai sen, minkä molempien naaraitten kohdut sisältävät? Vai olitteko todistamassa, että Jumala siten määräsi teille?» Ja kuka tekee enemmän väärin kuin se, joka sepittää valheita Jumalasta johtaakseen ihmiset harhaan heidän tietämättömyydessään? Jumala ei totisesti johdata väärintekijöitä.

Sano: »Kaikesta, mitä minulle Jumala on ilmoittanut, en löydä mitään muuta, mikä olisi kiellettyä ihmiseltä, joka aikoo itseään ravita, kuin sen, mikä on itsestään kuollutta, tai valutettua verta tai sian lihaa, sillä tämä kaikki on epäpuhdasta; myös se on syötäväksi epäpyhää, minkä yli on (teurastettaessa) lausuttu jonkun muun kuin Jumalan nimi.» Mutta jos jotakuta pakottaa (tällaista syömään) hätä eikä tottelemattomuus eikä mielivalta, on Herrasi totisesti anteeksiantava ja laupias.

Juutalaisilta olemme kieltänyt kaikki sorkkaeläimet, ja nautaeläimistä ja lampaista olemme kieltänyt heiltä kaiken rasvan paitsi sen, minkä niitten selkä tai sisukset sisältävät tai mikä on kiinni luissa. Täten olemme vastannut heidän napinaansa; Me olemme totisesti oikeudenmukainen.

Ja jos he pitävät sinua valehtelijana, sano: »Herranne on armossaan runsas, kuitenkaan ei Hänen ankaruutensa jätä rauhaan väärintekijöitä.»

Ne, jotka asettavat muita Jumalan rinnalle, sanovat: »Jos Jumala olisi tahtonut, emme olisi asettaneet muita Hänen vertaisikseen, eivätkä meidän isämmekään, emmekä olisi mitään kieltoja asettaneet.» Samoin teeskentelivät ne, jotka ennen heitä elivät, kunnes he saivat maistaa ankaruuttamme. Sano: »Onko teillä mitään tietoa meille esiintuo- tavaksi? Te seuraatte vain mielikuvitustanne, ettekä muuta tee kuin luulottelette.»

Sano: »Jumalan todistus on ratkaiseva, ja jos Hän olisi tahtonut, olisi Hän johdattanut teidät kaikki.»

Sano: »Tulkaa tänne todistajinenne, jotta he näyttäisivät toteen, että Jumala on sen tai sen kieltänyt!» Mutta jos he silloin todistavat, niin älä todista heidän kanssaan äläkä noudata niiden päähänpistoja, jotka pitävät tunnusmerkkimme vaiheena eivätkä usko iankaikkiseen elämään sekä pitävät muita Herransa vertaisina.

Sano: »Tulkaa, minä luettelen teille mitä Herranne on teiltä kieltänyt: Älkää asettako mitään Hänen rinnalleen! Vanhempianne on teidän hyvin kohdeltava, lapsianne ette saa surmata köyhyyden pelosta. - Me huolehdimme sekä teistä että heistä. Haureutta karttakaa sekä julkista että salaista. Surmata ette saa sitä elämää, jonka Jumala on määrännyt loukkaamattomaksi, paitsi lain nojalla. Tämän on Hän määrännyt teille, jotta ymmärtäisitte.

Älkää koskeko orvon omaisuuteen, paitsi hänen edukseen, ennenkuin hän on tullut täyteen ikään! Antakaa rehellisesti täyden mitan ja täyden painon mukaan. Me emme kuormita yhtään sielua hänen kykynsä yli. Puheissanne olkaa oikeamielisiä, vaikka omainenkin olisi kysymyksessä, ja täyttäkää lupauksenne Jumalaa kohtaan! Tämän on Hän määrännyt teille, jotta olisitte kaikesta selvillä.

Tämä on Minun oikea tieni; sitä siis vaeltakaa! Älkää käykö muita teitä, sillä ne eksyttävät teidät Hänen tieltään! Tämän on Hän määrännyt teille, jotta pelkäisitte Jumalaa.»

Edelleen olemme Moosekselle antanut Pyhän kirjoituksen, täydellisen (siunauksen) sille, joka hyvää tekee, - kaiken selitykseksi, johdatukseksi ja armonlahjaksi, jotta he uskoisivat kohtaavansa Herransa.

Ja tämä (Koraani) on siunattu Kirjoitus, jonka Me olemme lähettänyt ylhäältä; noudattakaa siis sitä ja pelätkää Jumalaa, jotta osaksenne tulisi laupeus.

Ettette sanoisi: »Pyhä kirjoitus on lähetetty vain kahdelle kansalle ennen meitä, ja totisesti olimme liian tietämättömiä käsittääksemme sen»,

tai ettette sanoisi: »Jos Kirjoitus olisi lähetetty meille, olisimme totisesti tulleet paremmin johdatetuiksi kuin he», niin on nyt osaksenne tullut selvä todistus Herraltamme, johdatus ja armonosoitus, ja ken tekee enemmän väärin kuin se, joka vääristelee Jumalan tunnusmerkit valheeksi ja on penseä niitä kohtaan. Me rankaisemme niitä, jotka ovat penseitä tunnusmerkkejämme kohtaan, mitä pahimmalla rangaistuksella, siksi että he niin tekivät.

Odottavatko he jotakin muuta kuin sitä, että enkelit tulisivat heidän luokseen, tai että Herrasi tulisi tai että joku Herrasi tunnusmerkeistä tulisi? Sinä päivänä, jolloin joku Herrasi tunnusmerkeistä tulee julki, ei usko ole hyödyttävä sitä sielua, joka ei ennen ole uskonut tai mitään tehnyt uskonsa hyväksi. Sano: »Odottakaa! Mekin totisesti odotamme.»

Niiden kanssa, jotka ovat hajoittaneet uskontonsa ja muodostaneet lahkoja, ei sinulla (Muhammed) totisesti ole mitään tekemistä. Heidän asiansa kuuluu vain Jumalalle; kerran on Hän julistava heille heidän tekonsa.

Se, joka tekee hyvän työn, saa kymmenkertaisesti takaisin. Ja se, joka tekee pahan teon, palkitaan ainoastaan sen mukaan, heidän kärsimättänsä mitään vääryyttä.

Sano: »Minut on Herrani totisesti johdattanut oikealle tielle, uskoon, joka pysyy, Aabrahamin oppiin, hänen, joka oli hurskas (haanif) eikä monijumalainen.»

Sano: »Minun rukoukseni ja hartauteni, minun elämäni ja kuolemani kuuluvat Jumalalle, koko maailman Herralle;

Hänellä ei ole ketään vertaista. Tämä on minulle määrätty, ja minä olen ensimmäinen Jumalan alamaisista.»

Sano: »Toivoisinko itselleni ketään muuta Herrakseni kuin Jumalan, kaiken olevaisen valtiaan? Jokainen sielu tekee kaikki vain omaan tiliinsä, kukaan ei kanna vierasta kuormaa. Senjälkeen palaatte te Herranne luo, ja Hän on puhuva teille siitä, mistä olitte erimielisiä.

Hän se on asettanut teidät sijaisiksi maan päälle ja kohottanut jotkut teistä useita asteita toisten yläpuolelle koetellakseen teitä sen suhteen, mitä on teille antanut. Sinun Herrasi on totisesti nopea rankaisemaan, mutta Hän on totisesti myös anteeksiantava ja laupias.
Icon