ترجمة سورة النساء

Finnish - Finnish translation
ترجمة معاني سورة النساء باللغة الفنلندية من كتاب Finnish - Finnish translation .


Ihmiset, pitäkää kunniassa Herraanne, joka on teidät luonut yhdestä hengestä ja hänestä luonut hänen puolisonsa ja näistä molemmista antanut lukuisain miesten ja naisten levitä maailmaan. Pitäkää kunniassa Jumalaa, jonka nimessä toinen toiseltanne anotte ja vaaditte; myöskin kunnioittakaa verisiteitä (niitä kohtuja, jotka ovat kantaneet teidät). Katso, Jumala valvoo ja vartioi teidän elämäänne.

Ja antakaa orvoille heidän omaisuutensa; älkää (holhoojina) vaihtako hyvää huonoksi älkääkä kuluttako heidän omaisuuttansa sekoittamalla sitä omaanne. Se olisi totisesti suuri synti.

Jos pelkäätte, ett'ette voi menetellä oikeudenmukaisesti orpoja kohtaan, naikaa silloin ne naispuoliset (orpojen joukosta), joista pidätte, kaksi, kolme tai neljä, mutta jos pelkäätte, ett' ette voisi olla tasapuolisia noin useata kohtaan, niin naikaa vain yksi ainoa heistä tai niistä orjattarista, joita omistatte. Tämä on mukavin tapa välttää vääryyttä.

Jättäkää suosiolla vaimoillennekin lahjaksi heidän myötäjäisensä , mutta jos he hyvästä tahdostaan luovuttavat teille jotakin takaisin, niin pitäkää se ilomielin hyvänänne.

Älkää antako ymmärtämättömille alaikäisille heidän omaisuuttansa, jonka Jumala on antanut hallittavaksenne, vaan elättäkää heitä sillä ja vaatettakaa heidät ja puhukaa heille suosiollisesti.

Ja seuratkaa orpojen (henkistä) kehitystä, kunnes he saavuttavat naimaiän, ja jos silloin havaitsette heidät tervejärkisiksi, niin luovuttakaa heille itselleen heidän omaisuutensa. Varokaa tuhlaamasta sitä kevytmielisesti ja hätiköiden, ennenkuin he ovat täysi-ikäisiä. Rikas (holhooja) jättäköön holhokkien omaisuuden käyttämättä, ja se, joka itse on köyhä, kuluttakoon siitä vain kohtuulliseksi harkitun osan. Kun te luovutatte heille heidän omaisuutensa, niin olkoot teillä todistajat läsnä. Jumala valvoo tarkasti tilien tekoa.

Miehiset perijät saakoot osan siitä, mitä vanhemmat ja lähimmät omaiset ovat jälkeensä jättäneet, ja naispuolisetkin perilliset saakoot osan siitä, mitä vanhemmat ja lähimmät omaiset ovat jättäneet, olkoon perintö vähäinen tai suuri - laki määrää siitä kullekin hänen osuutensa.

Kun kaukaiset sukulaiset, orvot ja köyhät ovat läsnä perinnönjaossa, niin antakaa heillekin jotain ja puhukaa heille ystävällisesti.

Ja ne, jotka itse olisivat huolestuneita, jos jättäisivät jälkeensä pieniä lapsia, varokoot (vääryydentekoa holhokeilleen), pelätkööt Jumalaa ja puhukoot mikä on totta.

Ne, jotka vääryydellä nielevät orpojen omaisuuden, nielevät totisesti vain tulta vatsaansa, ja he tulevat Helvetin tulessa palamaan.

Jumala määrää lastenne suhteen: Miehinen perillinen saakoon yhtä paljon kuin kaksi naispuolista yhteensä, mutta jos näitä tyttölapsia on enemmän kuin kaksi, niin saakoot he kaksi kolmattaosaa siitä, mitä vainaja on jälkeensä jättänyt, ja jos on yksi ainoa, saakoon hän puolet. Vainajan vanhemmat saakoot kumpikin kuudennen osan hänen jäämistöstään, jos häneltä jäi lapsia; mutta jos häneltä ei jäänyt lapsia, vaan vanhemmat yksin perivät hänet, niin saakoon äiti kolmannen osan, ja jos hänellä (vainajalla) on veljiä, niin saakoon äiti kuudennen osan, kaikki tämä kuitenkin vasta senjälkeen, kuin testamentin määräämät erät tai velka on vähennetty. Mitä tulee teidän vanhempiinne ja lapsiinne, niin ette voi tietää, kummat saattavat olla teille hyödyllisemmät. Kaikki tämä on Jumalan määräys; Jumala on totisesti tietävä, viisas.

Ja teille kuuluu puolet siitä, mitä vaimonne ovat jälkeensä jättäneet, jollei heillä ole lapsia; mutta jos heillä on lapsia, tulee osallenne neljäs osa vaimojenne jäämistöstä, senjälkeen kuin heidän mahdolliset testamenttimääräyksensä ovat täytetyt tai velka on vähennetty. He (vaimot) saakoot puolestaan neljännen osan siitä, mitä te olette jälkeenne jättäneet, jollei teiltä jää lapsia; mutta jos teiltä jää lapsia, niin tulee heidän osalleen kahdeksas osa teidän jäämistöstänne, senjälkeen kuin testamentin määräykset on täytetty tai velka on vähennetty. jos miehellä tai naisella, joka jättää perinnön jälkeensä (ei ole vanhempia eikä lapsia, mutta) on veli tai sisar, niin saakoot kumpikin kuudennen osan, senjälkeen kuin testamentin määräykset on täytetty tai velka on vähennetty, loukkaamatta kenenkään oikeutta. Tämä on Jumalan säännös; katso, Jumala on tietävä, lempeä.

Nämä ovat Jumalan asetukset. Sen, joka tottelee Jumalaa ja Hänen lähettilästään, Hän on päästävä huvitarhoihin, joissa purot solisevat ja jossa hän ikuisesti on viihtyvä, tämä on suuri autuus.

Mutta sen, joka on tottelematon Jumalalle ja Hänen lähettiläälleen ja rikkoo Hänen asetuksiaan, Hän on johdattava Tuleen, jossa hän iankaikkisesti on pysyvä; häntä odottaa häpeällinen rangaistus.

Niitä teidän naisianne vastaan, jotka tekevät huorin, on teidän kutsuttava joukostanne neljä todistajaa; jos he todistavat heidät syyllisiksi, niin pitäkää heidät eristettyinä asunnoissanne, kunnes kuolema heidät korjaa tai Jumala osoittaa heitä varten jonkun muun mahdollisuuden (uuden lainsäädännön kautta).

Sellaiseen häpeään syyllistyviä on kumpaakin rangaistava, mutta jos he katuvat ja tekevät parannuksen, niin jättäkää heidät rauhaan. Katso, Jumala on sääliväinen ja laupias.

Sääliä riittää Jumalalta ainoastaan niille, jotka tekevät pahaa tietämättömyydessään, mutta sitten viipymättä katuvat. Näitä on Jumala säälivä, sillä Jumala on tietävä, viisas.

Mutta mitään armoa ei ole niille, jotka tekevät pahoja töitä aina siihen saakka, kunnes ovat kuolemaisillaan ja silloin sanovat: »Nyt minä teen totisesti parannuksen», eikä niille, jotka kuolevat uskottomuudessa; heille Me olemme valmistanut tuskallisen rangaistuksen.

Teidän, jotka uskotte, ei ole lupa ottaa (edesmenneiden sukulaistenne) naisilta, vastoin heidän tahtoaan, heidän perintöään, eikä estää heitä menemästä naimisiin toisen kanssa, ottaaksenne heiltä takaisin osan siitä, minkä olette heille antaneet, paitsi jos he syyllistyvät ilmeiseen huoruuteen; vaan kohdelkaa heitä hyväntahtoisesti. Jos tunnette vastenmielisyyttä heitä kohtaan, niin voi olla, että vastenmielisyytenne kohdistuukin sellaiseen henkilöön, johon Jumala on kätkenyt paljon hyvää.

Jos haluatte ottaa (uuden) vaimon toisen (erottamanne) sijaan ja olette antaneet jälkimäiselle vaikkapa suurenkin rahasumman, niin älkää ottako mitään siitä takaisin. Kuinka anastaisittekaan sitä väärin syytöksin ja ilmeisesti syntiä tehden?

Ja kuinka voisittekaan anastaa sen, kun olette viettäneet läheistä yhdyselämää toistenne kanssa ja he (vaimonne) ovat saaneet teidän juhlalliset liittolupauksenne?

Älkää naiko niitä naisia, jotka isänne ovat naineet (ja hylänneet); poikkeus sallittakoon jo aikoja sitten tapahtuneeseen nähden. Sellainen on totisesti irstasta ja inhottavaa; se on oikeiden elämäntapojen turmelemista.

Kiellettyjä teiltä ovat äitinne, tyttärenne ja siskonne, sekä isän- että äidinpuoleiset tätinne, veljentyttärenne ja sisarentyttärenne, imettäjänne, jotka teitä ovat imettäneet, ja heidän tyttärensä, vaimojenne äidit ja tytärpuolenne, jotka ovat holhouksenne alaisia ja (aikoinaan) syntyneet vaimoista, joiden kanssa olette yhteydessä olleet - mutta jos ette ole olleet heidän kanssaan yhteydessä, niin ei teille lueta synniksi (naida tytärpuoli) - ja edelleen omaa vertanne olevien poikienne vaimot. Kielletty on myös naimisiin meno kahden sisaren kanssa samalla kertaa - poikkeus on sallittu jo aikaa sitten tapahtuneeseen nähden. Katso, Jumala on pitkämielinen ja laupias.

Samoin (ovat kielletyt teiltä) kaikki naidut naiset lukuunottamatta niitä orjattaria, jotka ovat joutuneet haltuunne (oston tai sodan kautta). Nämä rajat on Jumala teille määrännyt. Mutta kaikki, mitä tämä ei rajoita, on teille sallittua, joten voitte omaisuudellanne tavoitella muita naisia, elääksenne heidän kanssaan aviossa, harjoittamatta haureutta. Mutta teidän on annettava aviolahja niille, joilta etsitte yhdyselämän nautintoa. Siitä ei teille syntiä koidu, mitä ehkä yli velvollisuuden (s.o. aviolahjan) sovitte keskenänne; Jumala on kaikissa asioissa tietävä, viisas.

Kenellä teistä ei ole varaa naida vartioituna kasvatettua uskovaista naista, ottakoon vaimokseen jonkun niistä uskovaisista palvelijattarista (orjattarista), jotka ovat vallassanne (heimonne keskuudessa), sillä Jumala tutkii parhaiten uskonne, ja te polveudutte toinen toisistanne. Naikaa heidät isäntiensä luvalla ja antakaa heille lahja sen mukaan, mikä kohtuullista on, ja heidän on elettävä kunniallisten naisten tavoin, niiden tavoin, jotka eivät harjoita haureutta julkisesti eivätkä omista rakastajaa salassa. Jos he, ollessaan naimisissa, rikkovat häpeällisesti avioliittoa vastaan, on heidän kärsittävä puolet siitä rangaistuksesta, mikä on säädetty vartioituina kasvatetuille naisille. Tämä on (sanottu) sille joukossanne, joka karttaa paheellisuutta; kuitenkin parempi olisi teille pidättyväisyys. Jumala on pitkämielinen ja laupias.

Jumala tahtoo selittää tämän teille ja ohjata teidät niiden tielle, jotka ovat ennen teitä eläneet, ja armossaan kääntyä teidän katuvaisten puoleen. Jumala on tietävä, viisas.

Jumala tahtoo peittää teidät laupeudellaan, mutta ne, jotka seuraavat himojansa, tahtovat, että te kääntyisitte kauas harhateille.

Jumala tahtoo tehdä teidän taakkanne helpoksi, sillä ihminen on luotu heikoksi.

Te, jotka uskotte, älkää kuluttako keskenänne omaisuuttanne turhuuksiin , paitsi jos (joku menettää sitä) jonkin liikeasian kautta, joka perustui keskinäiseen sopimukseen; älkääkä surmaa tehkö. Jumala on totisesti laupias teitä kohtaan,

mutta sen, joka näin tekee vihamielisyydessä ja vääryydessä, Me olemme Tulessa polttava, sillä se on helppoa Jumalalle.

Jos kartatte raskaita syntejä, jotka ehdottomasti kielletään teiltä, niin Me pyyhimme pois teidän pahat tekonne ja johdatamme teidät kunniaportista Paratiisiin.

Älkää himoitko sellaista, johon nähden Jumala on asettanut jotkut toisten suhteen korkeampaan asemaan. Miehille riittäköön rikkautta siitä, mitä he ovat ansaitsemalla hankkineet, ja naisille siitä, mitä he ovat ansainneet. (Kadehtimatta toisianne) rukoilkaa (lahjoja) Jumalalta Hänen runsaudestaan.Katso, Jumala on totisesti kaikkitietävä.

Jokaisen kohdalta Me olemme määrännyt perilliset sille,minkä vanhemmat ja lähimmät omaiset ovat jälkeensä jättäneet. Niille, joiden kanssa olette solmineet valallisen liiton, on teidän myös annettava heidän perintöosansa; Jumala on totisesti kaiken todistaja.

Miehet olkoot naisten esimiehiä, koska Jumala on asettanut heidät näihin nähden korkeampaan asemaan, ja myöskin niiden suoritusten tähden, joita miesten on omaisuudestaan naisten hyväksi tehtävä. Hyveelliset naiset ovat alistuvaisia ja vaalivat huolellisesti, kätkössä, kaikkea sitä, minkä Jumala on kätköön tarkoittanut. Mitä niihin tulee, joiden puolelta kohtaatte uppiniskaisuutta, niin varoittakaa heitä, erottakaa heidät vuoteestanne ja kurittakaa heitä, mutta jos he silloin tottelevat teitä, niin älkää etsikö riitaa heidän kanssaan. Katso, Jumala on ylevä ja suuri.

jos pelkäätte välien rikkoutumista miehen ja vaimon kesken, niin lähettäkää (heidän luokseen) erotuomariksi joku miehen suvusta ja toinen vaimon suvusta. Jos he toivovat sovintoa, niin Jumala saa aikaan yhteisymmärryksen heidän välillänsä; Jumala on totisesti tietävä, viisas.

Palvelkaa Jumalaa älkääkä mitään asettako Hänen rinnalleen. Kohdelkaa hyvin vanhempianne, samoin läheisiä omaisianne, orpoja ja köyhiä, naapuria, joka on teille sukua, ja naapuria, joka ei ole teille sukua, matkakumppania, vaeltajaa ja orjia, jotka ovat vallassanne. Katso, Jumala ei rakasta niitä, jotka ovat väkivaltaisia ja kerskailevia,

jotka ovat saitoja ja herättävät toisissakin ahneutta sekä vaikenevat siitä, minkä Jumala on runsaudessaan heille suonut. Jumalattomille olemme valmistanut häpeällisen rangaistuksen.

Eikä niitäkään (Jumala rakasta), jotka uhraavat varojaan ulkokultaisuudessa ihmisten nähden, mutta eivät usko Jumalaan eivätkä Viimeiseen päivään. Kuka ottaa Saatanan kumppanikseen, saa hänestä julman kumppanin.

Mutta mitä (pelkoa) olisi niillä, jotka uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään ja tuovat rehellisesti uhrin siitä, mitä Jumala on heille suonut? Jumala tuntee heidät (kaikkine töineen).

Totisesti Jumala ei tee kenellekään vääryyttä hitusenkaan vertaa, ja jos on olemassa hyvä työ, palkitsee Hän sen kaksinkertaisesti ja antaa luonansa suuren korvauksen.

Mutta kuinka käykään, kun Me tuomme esiin todistajan jokaisesta kansasta ja asetamme sinut, Muhammed, todistajaksi heitä vastaan?

Sinä päivänä ne, jotka olivat uskottomia ja tottelemattomia profeetalle, toivovat, että maa heidät peittäisi, eivätkä he pysty salaamaan mitään Jumalalta.

Te, jotka uskotte, älkää käykö rukoilemaan ollessanne humalassa, ennenkuin tiedätte mitä sanotte, älkääkä tahraantuneina, ennenkuin olette peseytyneet, paitsi jos olette matkoilla. Jos olette sairaita tai matkalla tai tulette käymälästä tai olette olleet yhteydessä naisten kanssa eikä teillä ole vettä saatavissa, niin ottakaa hienoa, puhdasta hiekkaa ja hangatkaa kasvonne ja kätenne sillä. Jumala on lempeä ja armahtava.

Etkö ole huomannut, miten ne, jotka ovat saaneet osan Pyhää kirjaa, kartuttavat harhauskoa ja soisivat teidänkin (muslimien) eksyvän oikealta tieltä.

Mutta Jumala tuntee parhaiten teidän vihollisenne; ja Jumala on kyllin hyvä Suojelija, Jumala on kyllin hyvä Auttaja.

Juutalaisuuteen taipuvien keskuudessa on sellaisia, jotka sekoittavat sanat pois niiden oikeasta yhteydestä ja ääntäen niitä väärin parjaavat kielillään Uskoa (Islaamia) sanoen: »samicnaa wa casainaa» ja »ismac ghaira musmacin» ja »raacinaa». Jos he sanoisivat »samicnaa wa atacnaa» ja »ismac» ja »unzurnaa» , niin olisi se heille parempi ja oikeampi, mutta Jumala on kironnut heidät heidän uskottomuutenta tähden; ainoastaan harvat heistä ovat uskovaisia.

Te jotka olette saaneet Pyhän kirjan, uskokaa siihen, mitä Me olemme ilmoittanut (Koraanissa) vahvistaen sen, minkä jo omistatte (Vanhan testamentin), (uskokaa) ennenkuin Me synkennämme ja vääristämme teidän kasvojenne piirteet tai kiroamme teidät samoin kuin Me kirosimme sapatinrikkojat , sillä Jumalan käskyt käyvät varmasti täytäntöön.

Totisesti Jumala ei anna anteeksi, että palvellaan jotakuta Hänen vertaisenaan. Hän saattaa antaa anteeksi, kenelle tahtoo, muun kaiken paitsi tämän, sillä se, joka asettaa Jumalalle vertaisia, tekee kauhean synnin.

Etkö ole katsellut sellaisia, jotka tekeytyvät synnittömiksi? Ei, Jumala yksin vanhurskauttaa kenet tahtoo, eikä heille tehdä hituistakaan vääryyttä.

Katso, kuinka he keksivät valheita Jumalasta. Tämä itsessään on jo julkea synti.

Etkö ole katsellut niitä (Arabian juutalaisia), jotka ovat saaneet osan Pyhästä kirjasta? He uskovat Dshibt- ja Taaguutepäjumaliin ja sanovat monijumalaisista: »Nämä ovat paremmalla tiellä kuin uskovaiset (muslimit)».

He ovat niitä, jotka Jumala on kironnut, ja sille, jonka Jumala on kironnut, sinä et koskaan ole löytävä auttajaa.

Olisiko heilläkin osansa (Messiaan) valtakunnassa? Silloin he eivät antaisi (siitä) ihmisille vähääkään.

Tai kadehtivatko he ihmisiä siitä, mitä Jumala runsaudessaan on heille suonut? Olemmehan Me lähettänyt Aabrahamin jälkeläisille Pyhän kirjan ja viisauden, vieläpä annoimme heille mahtavan valtakunnan.

Osa heistä otti sen vastaan uskoen, ja osa heistä suhtautui siihen epäuskoisesti. Helvetissä riittää tulta heidän palamistansa varten.

Ne, jotka hylkivät Meidän ilmoitustamme, poltamme Me totisesti Tulessa. Niin usein kuin heidän ihonsa kärventyy, annamme sen sijalle uuden, jotta he maistaisivat tuskaa, Jumala on totisesti mahtava ja viisas.

Mutta ne, jotka uskovat ja tekevät hyviä töitä, päästämme Me huvitarhoihin, joissa purot solisevat, ja he viihtyvät siellä ikuisesti; siellä odottavat heitä puhtaat puolisot, ja Me sijoitamme heidät vilpoisiin varjopaikkoihin.

Katso, Jumala käskee teidän palauttaa uskotun omaisuuden sen omistajalle ja tuomitsemaan rehellisesti, kun tuomitsette ihmisten kesken. Ihanaa on totisesti se, mihin Jumala teitä kutsuu; katso, Jumala on kuuleva, näkevä.

Te, jotka uskotte, totelkaa Jumalaa ja totelkaa profeettaa ja niitä teidän keskuudessanne, joilla on arvovalta. jos kiistelette jostakin, niin alistakaa se Jumalan ja Hänen lähettiläänsä ratkaistavaksi, jos todellakin uskotte Jumalaan ja Viimeiseen päivään. Tämä on parasta teille ja edullisintakin.

Etkö ole katsellut niitä, jotka väittävät uskovansa siihen, mikä on ilmoitettu sinulle ja mikä on ilmoitettu ennen sinua? He haluavat (kiistellessään) vedota Taaguut~epäjumalaan, vaikka heidät on velvoitettu luopumaan hänestä. Mutta Saatana tahtoo johdattaa heidät äärimmäiseen harhaan.

Ja kun heille sanotaan: »Tulkaa tänne Jumalan ilmoituksen ja profeetan eteen!» sinä näet ulkokultaisten kääntyvän pois heittäen sinulle niskojaan.

Mutta kuinka käy, kun joku koettelemus panee heidät ahtaalle heidän kättensä töiden tähden? Silloin he tulevat sinun luoksesi vannoen Jumalan kautta: »Emme muuta tavoitelleet kuin hyvää ja sopua.»

He ovat niitä, joiden sydämen salat Jumala tuntee; sentähden vastusta heitä, ojenna heitä ja puhu heille selvää kieltä, joka tunkee heidän sielunsa lävitse.

Siksihän Me lähetimme profeettoja, että heitä Jumalan määräyksestä toteltaisiin; mutta jos he rikottuaan itseään vastaan tulevat luoksesi ja rukoilevat Jumalalta armahdusta ja profeetalta auttavaa välitystä, niin he havaitsevat Jumalan sääliväiseksi ja laupiaaksi.

Ei, vannon Jumalasi kautta, ett'eivät he ole tosiuskovaisia, ennenkuin ottavat sinut erotuomariksi keskinäisissä kiistoissaan tuntematta sisimmässään mielikarvautta sinun langettamasi päätöksen johdosta ja täydellisesti alistuen.

Jos Me olisimme antanut heille määräyksen: »Uhratkaa henkenne tai lähtekää kodeistanne!» ei monikaan olisi niin tehnyt; jos he tekisivät sen, mitä heille on säädetty, niin olisi se heille parempi ja vahvistaisi heitä.

ja silloin Me antaisimme totisesti heille suuren palkinnon luonamme

ja opastaisimme heidät varmasti oikealle tielle.

Ne jotka tottelevat Jumalaa ja Hänen lähettilästänsä, pääsevät niiden pariin, joille Jumala on osoittanut mielisuosionsa, nimittäin profeettojen, pyhimysten, marttyyrien ja vanhurskaiden luo; kuinka ihanaa on olla heidän seurassaan!

Tämä on Jumalan suosion runsaus, ja Jumalan viisaus on riittävä.

Te, jotka uskotte, varustautukaa sotaretkeä varten ja lähtekää liikkeelle osastoittain tai lähtekää kaikki yhdessä.

Katso, keskuudessanne on joku sellainenkin, joka vitkastelee, ja jos teille sattuu vastoinkäyminen, hän sanoo: »Jumala on kääntänyt kaiken minun parhaakseni, koska en ollut paikalla heidän kanssaan.»

Mutta jos Jumalan armo (s.o. voitto) tulee teidän osaksenne, silloin hän varmasti huudahtaa (aivan kuin te olisitte vieroksuneet häntä): »Olisinpa päässyt heidän pariinsa, niin olisin perinyt suuren voiton.»

Taistelkoot siis Jumalan retkellä ne, jotka tämän elämän hinnalla tavoittelevat tulevaa. Sille, joka taistelee Jumalan retkellä, kaatuupa hän tai voittaa, annamme Me jalon palkinnon.

Ja, kuinka olisittekaan taistelematta Jumalan asian puolesta ja niiden heikkojen miesten, naisten ja lasten puolesta, jotka huutavat: »Herra, johda meidät pois tästä kaupungista , pois siinä asuvien sortajain luota, lähetä meille suojelija, anna meille puolustaja!

Uskovaiset taistelevat Jumalan asian puolesta, ja ne jotka ovat uskottomia, taistelevat Taaguutin asian puolesta; taistelkaa te siis Saatanan kannattajia vastaan. Saatanan sotajuonet ovat hatarat.

Etkö ole katsellut niitä, joille sanottiin: »Pitäkää kätenne loitolla , harjoittakaa rukoilemista ja antakaa almuja.» Ja kun heidät sitten määrättiin taistelemaan, niin toiset heistä pelkäsivät ihmisiä yhtä paljon tai enemmän kuin Jumalaa ja sanoivat: »Herramme, miksi olet määrännyt meidät taistelemaan? Miksi et anna meille lykkäystä vielä joksikin aikaa?» Sano (heille, Muhammed): »Tämän elämän lohtu on vähäinen, mutta tuleva elämä on parempi niille, jotka pelkäävät Jumalaa. Eikä teille tapahdu hituistakan vääryyttä.

Missä ikinä olettekin, on kuolema saavuttava teidät, vaikkapa asuisitte korkeissa torneissa.» Jos jokin onni heitä kohtaa, sanovat he: »Tämä tulee Jumalalta», mutta jos heille sattuu pahaa, sanovat he: »Tämä on sinusta lähtöisin (Muhammed).» Sano: »Kaikki tulee Jumalalta.» Mutta mikä vaivaa näitä ihmisiä, etteivät he ymmärrä tulkita tapahtumia?

Kaikki hyvä, mikä osaksesi tulee (ihminen), tulee Jumalalta, ja kaikki paha, mikä sinua kohtaa, johtuu sinusta itsestäsi. Me olemme lähettänyt sinut (Muhammed) profeettana ihmisten luo; Jumala on kyllin riittävä todistaja.

Se, joka tottelee profeettaa, tottelee Jumalaa; mutta jos joku kääntyy pois, emme ole lähettänyt sinua sellaisia vartioimaan.

He sanovat: »Olemme kuuliaisia», mutta mentyään pois sinun luotasi hautovat muutamat heistä öisin päässään aivan muuta, kuin mitä sinä sanot. Jumala merkitsee muistiin kaiken, mitä he punovat; käännä kasvosi pois heistä ja luota Jumalaan! Sinulle riittää Jumala puolustajaksi.

Eivätkö he sitten syvenny Koraaniin? Jos se ei olisi Jumalasta lähtöisin, niin he löytäisivät siitä lukuisia ristiriitaisuuksia.

Ja kun heille tulee jokin tieto, joka herättää turvallisuuden tai pelon tunteen, he suoraa päätä levittävät sitä, sen sijaan että alistaisivat sen profeetan ja niiden (henkilöiden) tutkittavaksi, joilla on arvovaltaa; silloin arvostelukykyiset heidän joukossaan saisivat varman tiedon näiltä. Ilman Jumalan armoa ja laupeutta olisitte te, harvoja lukuunottamatta, jo käyneet Saatanaa seuraamaan.

Taistele siis, Muhammed, Jumalan asian puolesta! Ainoastaan itsestäsi olet vastuussa. Kannusta oikeauskoisia! Ehkä Jumala lannistaa uskottomain mahdin. Jumala on mahtavin voimassa ja ankarin rangaistessa.

Se, joka ryhtyy välittämään hyvässä asiassa, on saava osansa siitä, ja se, joka toimii välittäjänä pahassa, kantaa myös seuraukset siitä: katso, Jumala on kaikkivaltias.

Kun teitä tervehditään (hyvällä) tervehdyksellä, niin tervehtikää takaisin vielä paremmalla tai vastatkaa samalla. Katso, Jumala pitää lukua kaikesta.

Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala. Hän on totisesti kokoava teidät Ylösnousemuksen päivänä, siitä ei ole epäilystäkään. Kuka on totuudellisempi sanoissaan kuin Jumala?

Miksi jakaudutte kahteen ryhmään, kun on kysymys teeskentelijöistä? Jumala on syössyt heidät epäuskoon heidän tekojensa tähden. Haluatteko taluttaa niitä, jotka Jumala on eksyttänyt? Sille, jonka Jumala on eksyttänyt, sinä et pysty tietä löytämään.

He toivoisivat, että te tulisitte uskottomiksi, aivan kuin he itse ovat, ja siten heidän kaltaisikseen. Älkää ottako itsellenne ystäviä heidän joukostaan, ennenkuin he lähtevät kodeistaan Jumalan retkelle. Jos he palaavat entiseen vihamielisyyteensä, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin, älkääkä ottako itsellenne suojelijaa tai auttajaa heidän joukostaan.

Poikkeus tehdään niihin nähden, jotka etsivät turvaa joltakin teidän kanssanne liitossa olevalta heimolta tai jotka ovat tulleet luoksenne, koska heidän sydämensä kieltää heitä taistelemasta teitä vastaan tai omaa kansaansa vastaan. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi Hän voinut antaa heille ylivoiman, ja he olisivat varmasti sotineet teitä vastaan; mutta jos he pysyvät loitolla teistä eivätkä taistele teitä vastaan, vaan tarjoavat teille rauhaa, niin ei Jumala salli teidän hyökkäävän heidän kimppuunsa.

Te tulette tekemisiin toisten kanssa, jotka pyrkivät saavuttaman sekä teidän luottamuksenne että oman kansansa luottamuksen, mutta niin usein kuin heitä vietellään kapinaan, lankeavat he. Jolleivät he pysy loitolla, elleivät tarjoa teille rauhaa ja laske aseitaan, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä hyvänsä heidät kohtaattekin, sillä näiden suhteen olemme antanut teille täyden vallan.

Uskovainen ei saa surmata toista uskovaista, jollei se ehkä tapahdu vahingossa. Jos joku vahingossa surmaa uskovaisen, sovittakoon sen vapauttamalla yhden uskovaisen orjan ja maksamalla täyden henkisakon surmatun suvulle, jolleivät he häntä siitä vapauta. Jos surmattu kuului viholliskansaan, mutta oli uskovainen, niin surmaaja sovittakoon sen vapauttamalla yhden uskovaisen orjan. Jos hän kuului kansaan, jonka kanssa te olette liitossa, sovittakoon surmaaja asian täydellä henkisakolla hänen suvulleen ja vapauttamalla yhden uskovaisen orjan. Se taas, jolla ei ole varoja orjan lunastamiseen, paastotkoon kaksi kuukautta peräkkäin. Tämä on Jumalan sovitus katumuksen kautta. Jumala on tietävä, viisas.

Mutta sen palkka, joka tahallisesti surmaa uskovaisen, on iankaikkisesta oleva Helvetti, sillä Jumala on vihastunut häneen, kironnut hänet ja valmistanut hänelle peloittavan rangaistuksen.

Te uskovaiset, kun lähdette Jumalan retkelle, niin tehkää erotus (muslimien ja uskottomien välillä), jotta ette kenellekään, joka tervehtii teitä (sanalla " Rauha") sanoisi: Sinä et ole uskovainen, tahtoen saada hänen omaisuutensa. Jumalan luona on saalista yllin kyllin. Sellaisia (kuin he nyt ovat) olette te ennen olleet, mutta Jumala on ollut armollinen teitä kohtaan; noudattakaa siis erotusta (uskovan ja uskottoman välillä)! Jumala totisesti aina tietää teidän tekonne.

Ne uskovaisista, jotka (retken aikana) istuvat kotona, minkään vamman heitä siihen pakottamana, eivät tule toisten vertaisiksi, jotka kilvoittelevat Jumalan retkellä pannen alttiiksi omaisuutensa ja henkensä. Jumala on korottanut ne, jotka panevat omaisuutensa ja elämänsä vaaralle alttiiksi, arvossa niiden yläpuolelle, jotka kotona istuvat. Molemmille on Jumalalla hyviä lupauksia, mutta ne, jotka taistelevat, on Jumala palkitseva runsaasti yli niiden, jotka pysyvät paikoillaan.

Hänellä on palkintojen arvoasteina anteeksianto ja laupeus. Jumala on pitkämielinen ja laupias.

Niiltä, joita enkelit korjaavat täältä pois, kun he ovat rikkoneet itseään vastaan, kysyvät he (enkelit) totisesti: »Mitä osaa te esititte?» He vastaavat: »Me olimme sorrettuja maan päällä». Silloin he sanovat: »Eikö Jumalan maa ole tarpeeksi avara, jotta olisitte voineet siirtyä muualle?» Helvetti - mikä kauhea määränpää! - tulee asuinsijaksi näille,

lukuunottamatta niitä miehiä, naisia ja lapsia, jotka ovat todella heikkoja, eivätkä osaa suunnitella (pakoa pois uskottomien parista) tai saada opastusta tiellä.

Ehkä Jumala on säälivä heitä, sillä Jumala on lempeä ja pitkämielinen.

Se joka siirtyy pois asuinsijoiltaan Jumalan asian vuoksi, on löytävä monta turvapaikkaa ja kaikkea yllinkyllin maan päällä, ja jos sen, joka jättää kotinsa turvautuen Jumalaan ja Hänen profeettaansa, yllättääkin kuolema, on hänen palkkansa Jumalalla tallella: Jumala on armollinen ja laupias.

Kun olette vaelluksella, ei teille lueta syyksi, jos lyhennätte rukoustanne pelätessänne uskottoman hyökkäävän kimppuunne; uskottomat ovat totisesti teidän ilmeisiä vihollisianne.

Ja kun sinä olet (Muhammed) heidän keskuudessaan ja asetat heidät rukoilemaan, niin seisköön vain osa (rukoilemassa) sinun kanssasi, kuitenkin olkoot heillä aseet mukanaan. Ja kun he ovat tehneet kumarruksensa, siirtykööt he jälkijoukkoon, ja tulkoon toinen osasto, joka ei vielä ole rukoillut, ja rukoilkoon sinun kanssasi; kuitenkin olkoot he varuillaan ja pitäkööt aseensa saapuvilla. Ne, jotka ovat uskottomia, toivoisivat, ettette pitäisi huolta aseistanne ja kuormastostanne, jotta he voisivat yhtäkkiä syöksyä päällenne, mutta teille ei lueta syyksi, jos panette pois aseenne sateen teitä rasittaessa tai sairaina ollessanne. Mutta noudattakaa yleensä varovaisuutta. Jumala on totisesti valmistanut uskottomille häpeällisen rangaistuksen.

Kun olette suorittaneet hartautenne, niin muistelkaa Jumalaa sekä seisoessanne että istuessanne ja maatessanne. Ja kun olette turvassa, niin suorittakaa varsinaiset rukousmenot. Uskovaisille on totisesti säädetty rukoustoimitukset määrättyinä hetkinä.

Älkää hellittäkö uskottomien takaa-ajoa. Jos te näette vaivaa, niin kärsivät hekin, kuten te kärsitte, ja te sitäpaitsi toivotte Jumalalta sitä, mistä heillä ei ole toivoa; niin, Jumala on tietävä, viisas.

Me olemme ylhäältä antanut sinulle Pyhän kirjan, joka sisältää totuuden, jotta ihmisten kesken tuomitsisit sen mukaan, kuin Jumala on sinulle osoittanut. Älä ole kavalain puolustaja,

vaan pyydä Jumalalta anteeksiantoa. Jumala on totisesti armahtava ja laupias.

Äläkä puhu niiden puolesta, jotka itseään pettävät. Jumala ei totisesti rakasta sitä, joka on petollinen ja syntinen.

He kätkeytyvät ihmisiltä, mutta eivät voi kätkeytyä Jumalalta; Hän on heidän luonaan, kun he öisin puhuvat sellaista, mikä ei Häntä miellytä, sillä Jumala piirittää kaikki heidän tekonsa tiedollaan.

Katso, te olette puolustelleet heitä maallisessa elämässä, mutta kuka on puhuva heidän puolestaan Jumalan edessä Ylösnousemuksen päivänä tai kuka on oleva heidän suojelijansa?

Se, joka tekee jotakin pahaa tai menettelee väärin omaa sieluansa kohtaan ja sitten pyytää Jumalalta anteeksi, on huomaava Jumalan pitkämieliseksi ja laupiaaksi.

Kuka ikinä tekee synnin, tekee sen ainoastaan itseänsä vastaan; Jumalahan on tietävä, viisas.

Ja se, joka tekee vahingon tai synnin ja sitten työntää syyn viattoman niskoille, kuormittaa itsensä panettelulla ja ilmeisellä synnillä.

Ja ilman Jumalan mielisuosiota ja laupeutta sinua kohtaan (Muhammed), olisivat muutamat heistä päätöksensä mukaisesti eksyttäneet sinut, mutta he eksyttävät ainoastaan itsensä eivätkä vahingoita sinua vähääkään. Jumala on ojentanut sinulle Pyhän kirjan ja viisauden sekä opettanut sinulle sen, mitä et tietänyt, niin, Jumalan mielisuosio sinua kohtaan on ollut suuri.

Useimmat heidän salaisista keskusteluistaan eivät sisällä mitään hyvää. Toisin on hänen laitansa, joka kehoittaa antamaan almuja, hyvää harjoittamaan tai sopua rakentamaan ihmisten kesken, sillä sille, joka näin tekee ikävöiden Jumalan mielisuosiota, annamme Me suuren palkinnon.

Mutta sen, joka ryhtyy vastustamaan profeettaa, senjälkeen kuin oikea tie on hänelle selvinnyt, ja seuraa jotakin muuta tietä kuin uskovaisten, annamme Me saavuttaa, mitä hän kääntyi tavoittelemaan. Me saatamme hänet Helvettiin; mikä kauhea määränpää!

Totisesti, Jumala ei anna anteeksi, että jotakuta muuta Hänen rinnallaan jumaloidaan. Kaiken muun paitsi tämän antaa Hän anteeksi kenelle tahtoo, sillä se, joka asettaa jonkun Jumalan rinnalle, on eksynyt äärimmäiseen harhaan.

Paitsi Häntä he rukoilevat epäjumalia, nimittäin naispuolisia, mutta siten he turvautuvat vain kapinalliseen Saatanaan,

jonka Jumala on kironnut ja joka uhkasi: »Olen totisesti anastava määrätyn osan Sinun palvelijoistasi, olen johdattava heidät harhaan

ja herättävä heissä himoja; olen totisesti käskevä heitä (taikatarkoituksessa) leikkaamaan kotieläinten korvia ja olen käskevä heitä pilaamaan Jumalan luomia.» Mutta se, joka ottaa Saatanan suojelijakseen Jumalan sijasta, hukuttaa sielunsa ilmeiseen kadotukseen.

Hän antaa heille lupauksia ja synnyttää heissä himoja, mutta Saatana antaa ainoastaan petollisia lupauksia.

Heidän olinpaikkansa on oleva Helvetti, eivätkä he löydä pääsyä sieltä.

Mutta niiden, jotka uskovat ja tekevät hyviä töitä, Me annamme astua huvitarhoihin, joissa purot solisevat, ja joissa he iankaikkisesti viihtyvät. Tämä on Jumalan totinen lupaus, ja kuka voi olla totuudellisempi sanoissaan kuin Jumala?

Tämä ei riipu teidän toivomuksistanne eikä niidenkään, jotka ovat Pyhän kirjan saaneet. Vaan se joka vääryyttä tekee, saa pahan palkan, eikä hän löydä puolustajaa eikä auttajaa Jumalaa vastaan.

Mutta ne, jotka tekevät hyviä töitä, olkootpa miehiä tai naisia, ja jotka ovat uskovaisia, nämä astuvat Paratiisiin eivätkä kärsi hituistakaan vääryyttä.

Kenellä on parempi uskonto kuin sillä, joka kaikkinensa alistuu Jumalan tahtoon, tekee hyvää ja seuraa vanhurskaan Aabrahamin oppia? Itse Jumala otti Aabrahamin ystäväkseen.

Jumalalle kuuluu kaikki taivaassa ja maan päällä, ja Jumalalla on kaikki vallassaan.

He kysyvät sinulta neuvoa naisten suhteen. Sano: »Jumala on ohjeensa antanut; heidän suhteensa teille luetaan Pyhästä kirjasta määräyksiä orpotytöistä, joille ette anna sitä, mikä on heille asetettu, ja joita ette halua naidai , samoinkuin niistä lapsista, jotka ovat alaikäisiä, että nimittäin teidän on noudatettava oikeutta orpoja kohtaan. Mitä hyvää teettekin, Jumala tietää sen totisesti.»

Ja jos nainen pelkää miehensä pahoinpitelyä tai hylkimistä, niin ei kummallekaan lueta synniksi, jos he hyvällä sopivat asian keskenään, sillä sovinto on paras. Mutta (miesten) mielet valtaa helposti ahneus. Jos teette hyvää ja pelkäätte Jumalaa, niin Jumala totisesti tietää teidän tekonne.

Ette koskaan kykene kohtelemaan kaikkia vaimojanne samalla tavalla, vaikka sitä hartaasti toivoisittekin. Älkää kuitenkaan kääntykö koko mieltymyksellänne yhtäänne, jättäen toisen itsekseen aivan kuin johonkin välitilaan. Jos teette hyvää ja kartatte pahaa, niin Jumala on totisesti armollinen ja laupias.

Mutta jos he (mies ja vaimo) eroavat, voi Jumala antaa molemmille ylenmäärin rakkaudestaan, sillä Jumala on kaikkivaltias ja kaikkitietävä.

Jumalalle kuuluu kaikki taivaassa ja maan päällä. Me olemme määrännyt sekä niille, jotka ovat saaneet Pyhän kirjan ennen teitä, että teille itsellenne: »Antakaa kunnia Jumalalle!» Mutta jos olette uskottomia, niin kuuluu Jumalalle totisesti kaikki taivaassa ja maan päällä; niin, Jumala on itsessään rajaton, kaiken kunnian omistaja.

Jumalalle kuuluu kaikki taivaassa ja maan päällä, ja Jumala riittää teidän suojelijaksenne.

Jos Hän tahtoo, voi Hän hävittää teidät, ihmiset, ja luoda toiset sijalle, sillä Jumalalla on sekin vallassaan.

Jos joku toivoo palkkaa tässä elämässä, niin onhan Jumalan luona sekä tämän että tulevan elämän palkka; niin, Jumala on kuuleva, näkevä.

Te uskovaiset, pysykää horjumatta totuudessa, todistajina Jumalan edessä silloinkin, kun se on haitaksi teille itsellenne tai vanhemmillenne tai lähimmille omaisillenne. Olkoonpa (asia) rikkaan tai köyhän, Jumala on kumpaakin lähinnä. Älkää noudattako intohimojanne, niin että luisutte pois totuudesta, sillä jos kierrätte totuutta tai jätätte jotakin todistamatta, niin Jumala totisesti tietää teidän tekonne.

Te, jotka uskotte, uskokaa Jumalaan ja Hänen profeettaansa, siihen Pyhään kirjaan, jonka Hän on hänelle ylhäältä antanut, ja siihen Pyhään kirjaan, jonka Hän ennen lähetti, sillä se, joka kieltää Jumalan ja Hänen enkelinsä, Hänen antamansa Pyhät kirjoitukset ja Hänen profeettansa sekä Viimeisen päivän, on pitkälle eksynyt harhaan.

Mitä taas tulee niihin, jotka ensin uskoivat ja sitten luopuivat, ja taas kääntyivät, mutta sitten tulivat uskottomiksi ja lopulta paisuivat jumalattomuudessaan, ei Jumala totisesti anna heille anteeksi eikä ohjaa heitä oikealle tielle.

Vie kaksimielisille sanoma, että heitä odottaa tuskallinen rangaistus.

Ne, jotka ottavat uskottomia ystävikseen uskovaisten asemesta, etsivätkö he heiltä kunniaa? Kaikki kunniahan on Jumalan hallussa.

Hän on ilmoittanut teille (tässä) Pyhässä kirjassa: »Kun kuulette Jumalan tunnusmerkkejä kiellettävän ja pilkattavan, älkää istuko heidän kanssaan, ennenkuin he ehkä siirtyvät puhumaan jostakin toisesta aiheesta.» Sillä muuten olisitte heidän kaltaisiaan. Jumala on totisesti kokoava ulkokultaiset ja uskottomat yhteen Helvettiin.

Teidän suhteenne he vaanivat tilaisuutta, ja jos saatte voiton Jumalan avulla, he sanovat: »Emmekö me ole teidän puolellanne?» Jos taas uskottomilla on menestystä, he sanovat: »Eikö meillä ollut ylivoima, ja me kuitenkin suojelimme teitä uskovaisia vastaan?» Mutta Jumala on tuomitseva teidän välillänne Ylösnousemuksen päivänä eikä Jumala totisesti ole koskaan antava uskottomille mitään menestystä uskovaisia vastaan.

Katso, teeskentelijät koettavat pettää Jumalaa, mutta juuri Hän pettää heidät. Kun he asettuvat rukoilemaan, he seisovat veltosti, tekeytyvät hurskaiksi ihmisten silmissä, mutta todellisuudessa vähän välittävät Jumalasta.

Horjuessaan kahden tien välillä he eivät kuulu sinne eivätkä tänne. ja sille, jonka Jumala antaa eksyä, et sinä, Muhammed, ole löytävä pelastustietä.

Te, jotka uskotte, älkää ottako uskottomia ystäviksenne uskovaisten sijasta! Tahdotteko siten antaa Jumalalle kiistämättömän rankaisuvallan itseenne näihden?

Teeskentelijät totisesti joutuvat Tulen pohjimmaiseen kuiluun, etkä sinä löydä heille ketään auttajaa,

paitsi, jos he katuvat ja tekevät parannuksen, pitävät kiinni Jumalasta ja Jumalalle näyttävät uskonsa vilpittömyyden. Nämä tulevat olemaan uskovaisten kanssa, ja uskovaisille Jumala on antava suuren palkinnon.

Mitä syytä olisi Jumalalla rangaista teitä, jos te olette kiitollisia ja uskotte (Häneen)? Jumala siunaa ja palkitsee vähäiset teot ja tietää kaiken.

Jumala ei rakasta sitä, että ihmisistä levitetään pahoja huhuja, paitsi milloin joku on kärsinyt vääryyttä; niin, Jumala on kuuleva, tietävä.

Jos te jotakin hyvää ihmisistä ilmaisette tai toisten virheitä salaatte tai pahaa annatte anteeksi, niin on Jumala totisesti sääliväinen ja mahtava.

Ne, jotka kieltävät Jumalan ja hänen profeettansa ja tekevät eron Jumalan lähettämien profeettain välillä sanoen: »Me uskomme eräisiin, mutta emme usko toisiin heistä» ja koettavat löytää keskitien,

ne ovat todella uskottomia, ja uskottomille Me olemme valmistanut häpeällisen rangaistuksen.

Mutta niille, jotka uskovat Jumalaan ja Hänen lähettiläihinsä tekemättä mitään erotusta heidän välillään, Me olemme antava heidän palkkansa; niin, Jumala on armollinen ja laupias.

Ne, jotka ovat saaneet Pyhän kirjan, vaativat, että sinä heille loihtisit Kirjan taivaasta, mutta Moosekselta vaativat he muinoin vielä enemmän ja sanoivat: »Anna meidän silmillämme nähdä Jumala!» Ja salama iski heihin heidän jumalattomuutensa tähden. Sitten he valitsivat vasikan epäjumalakseen, huolimatta (Jumalan herruuden) selvistä todistuksista, jotka heidän osakseen olivat tulleet, mutta me annoimme heille anteeksi tämän ja annoimme Moosekselle avoimet valtuudet.

Ja (Siinain) vuoren kohotessa heidän ylitseen Me solmimme liiton ja sanoimme heille: »Astuessanne portista kaupunkiin kumartakaa maahan». Lisäksi sanoimme heille: »Alkää rikkoko sapattia!» ja otimme heiltä lujan vakuutuksen.

Mutta Jumala hylkäsi heidät siksi, että he rikkoivat liittonsa ja kielsivät Jumalan tunnusmerkit, surmasivat syyttä profeetat ja sanoivat: »Meidän sydämemme ovat ympärileikkaamattomat» - Jumala on sulkenut ne sinetillään heidän uskottomuutensa tähden, niin että vain harvat uskovat -

ja siksi, etteivät he uskoneet (Jeesukseen), vaan levittivät kauhistuttavaa parjausta Mariasta

ja sanoivat: »Me olemme totisesti surmanneet Messiaan, Jeesuksen, Marian pojan, Jumalan lähettilään - mutta he eivät olleet surmanneet eivätkä ristiinnaulinneet häntä, vaan siltä vain näytti heistä , ja ne, jotka siitä kiistelevät, ovat itsekin epätietoisia: heillä ei ollut varmaa tietoa, vaan he kehittelivät ainoastaan olettamuksia. Todellisuudessa he eivät ole surmanneet häntä (lopullisesti),

vaan Jumala on ottanut hänet luokseen, sillä Jumala on mahtava ja viisas.

Eikä Pyhän kirjan omaavien joukossa ole ketään, jolla ei olisi oikeata uskoa häneen ennen kuolemaansa , (muuten) Ylösnousemuksen päivänä hän on todistava heitä vastaan.

ja juutalaisten jumalattomuuden tähden Me olemme kieltänyt heiltä eräitä hyviä ruokia, jotka ennen olivat heille sallittuja, ja tämän olemme tehnyt varsinkin siksi, että he estävät niin monia pääsemästä Jumalan tielle

ja harjoittavat koronkiskomista, vaikka se on kielletty, ja käyttävät väärin toisten ihmisten omaisuutta; niin, uskottomille heidän joukossaan olemme valmistanut tuskallisen rangaistuksen.

Mutta niille heistä , joilla on perusteelliset tiedot ja jotka uskovat siihen, mikä sinulle on ilmoitettu, ja siihen, mikä on ennen sinua lähetetty, ja varsinkin niille, jotka hartaasti rukoilevat, antavat almuja, uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään, Me annamme suuren palkinnon.

Me olemme totisesti antanut sinulle ilmestykset, samoinkuin annoimme Nooalle ja profeetoille hänen jälkeensä; samoin Me olemme antanut ilmestyksiä Aabrahamille, Ismaelille, lisakille, Jaakobille, Israelin sukukunnille, Jeesukselle, Jobille, Joonalle, Aaronille ja Salomolle; Daavidille olemme antanut Psalttarin.

Toisista Jumalan lähettiläistä Me olemme sinulle maininnut, toisista emme ole sinulle maininnut: Mooseksen kanssa Jumala puhui itse henkilökohtaisesti.

Oli profeettoja, jotka toivat ihmisille ilosanoman ja (toisia, jotka) varoittivat, jottei ihmisillä heidän lähettämisensä jälkeen olisi mitään veruketta Jumalaa vastaan; Jumala on, näet, mahtava ja viisas.

Jumala itse todistaa sen, minkä Hän on sinulle ilmoittanut; Hän on ilmoittanut sen viisaudessaan. Samoin enkelit todistavat sen, ja Jumala riittää todistajaksi.

Ne, jotka ovat uskottomia ja estelevät (muitakin) Jumalan tieltä, ovat totisesti menneet pitkälle harhaan.

Niille, jotka ovat uskottomia ja tekevät vääryyttä, ei Jumala totisesti anna anteeksi eikä ohjaa heitä muulle tielle

kuin sille, joka päättyy Helvettiin, jossa he iäti pysyvät: ja tämä on helppoa Jumalalle.

Ihmiset, nyt on profeetta tullut teidän luoksenne tuoden totuuden Herraltanne; uskokaa siis omaksi hyödyksenne! Mutta jos ette usko, niin totisesti on sittenkin Jumalan vallassa kaikki taivaassa ja maan päällä; katso, Jumala on tietävä, viisas.

Te, joille on annettu Pyhä kirja, älkää menkö liiallisuuksiin uskonnossanne älkääkä sanoko Jumalasta muuta kuin totta. Messias, Jeesus, Marian poika, on ainoastaan Jumalan profeetta ja Hänen Marialle lähettämänsä Sana sekä Hänestä (hänen päällensä) tullut Henki; uskokaa siis Jumalaan ja Hänen lähettiläisiinsä älkääkä sanoko: »Kolminaisuus!» Ei, lopettakaa (Kolminaisuudesta puhuminen) omaksi hyödyksenne! Jumala on yksi ainoa Jumala. Luoksepääsemätön on Hänen majesteettiutensa, jotta Hänellä soveltuisi olemaan poika. Hänelle kuuluu kaikki taivaassa ja maan päällä; Jumala yksin riittää Suojelijaksi.

Messias ei koskaan ylenkatso osaansa: olla Jumalan palvelija, eivätkä sitä tee enkelitkään, jotka saavat lähestyä Häntä. Mutta ne, jotka ylenkatsovat Hänen palvelemisensa ja ovat röyhkeitä, Hän on kaikki kokoava eteensä.

ja silloin niille, jotka uskovat ja tekevät hyviä töitä, Hän on antava täyden palkan, lisäten vielä heille sulasta suosiostaan, mutta mitä niihin tulee, jotka ylenkatsoivat Hänet ja olivat röyhkeitä, niin Hän rankaisee heitä tuskallisella rangaistuksella, eivätkä he löydä ketään suojelijaa eikä auttajaa Jumalaa vastaan.

Ihmiset, nyt on osaksenne tullut todistus Herraltanne. ja Me olemme lähettänyt kirkkaan valon luoksenne.

Mitä niihin tulee, jotka uskovat Jumalaan ja lujasti kiintyvät Häneen, niin Hän on sulkeva heidät laupeuteensa ja suosioonsa ja ohjaava heidät luokseen oikeata tietä.

He pyytävät sinulta lähempiä ohjeita (perinnönjakoon). Sano: »Jumala on määritellyt suhteenne etäisempiin sukulaisiinne. Jos mies kuolee lapsetonna, mutta hänellä on sisar, niin on sisar saava puolet hänen jäämistöstään; samoin olisi hän perinyt sisarensa, jollei tällä olisi ollut lasta; mutta jos sisaria on kaksi, niin he perivät kaksi kolmattaosaa hänen jäämistöstään, ja jos sisaruksia on kumpaakin sukupuolta, on mies saava yhtä paljon kuin kaksi naista. Jumala saattaa teille tämän selväksi, jotta ette virheitä tekisi, katso, Jumala on kaikkitietävä.
Icon